
Kaalimato.comin tutkimuksen mukaan suomalaisista lähes joka kolmas on harrastanut seksiä julkisella paikalla ja 13 prosenttia on kokeillut sitomista ja roolileikkejä. Joka kymmenes suomalainen puolestaan haluaisi kokeilla seksiä julkisella paikalla, roolileikkejä ja sitomista. Suurin este uusille kokeiluille on suomalaisten mukaan ristiriita omien ja kumppanin toiveiden välillä tai kumppanin puute.
Kaalimato.com tutki suomalaisten asenteita ja käyttäytymistä liittyen seksuaalisuuteen ja seksivälineisiin. Suomalaisista lähes joka kolmas on kokeillut tuhmien puhumista sekä seksiä julkisella paikalla. Kaukoseksiä on harrastanut 16 prosenttia suomalaisista. Sitomista ja roolileikkejä on kokeillut 13 prosenttia suomalaisista.
"Suomalaiset uskaltavat ennakkoluulottomammin kokeilla uusia tapoja harrastaa seksiä. Tämä kertoo myös siitä, että isompi osa suomalaisista on rohkaistunut puhumaan vapaammin seksiin liittyvistä toiveistaan ja fantasioistaan kumppaninsa kanssa. Sitomisen ja roolileikkien suosion olemme huomanneet myös niihin liittyvien välineiden kysynnässä ja myynnissä", Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoo.
Risteävät toiveet kumppanin kanssa on suurin seksikokeilujen este
Suomalaisista 13 prosenttia haluaisi kokeilla seksiä julkisella paikalla. Vastaajista 12 prosenttia puolestaan haluaisi kokeilla roolileikkejä. Sitomisen kokeileminen on joka kymmenennen suomalaisen toiveissa. Sukupuolten välillä ei ollut suuria eroja kokeiluhalukkuudessa. Suurimmat esteet kokeiluille olivat: kumppani ei halua samaa (27 %), kumppanin puute (27 %) tai kokeilua ei kehtaa ehdottaa (24 %).
"Painottaisin tässäkin asiassa keskustelemisen merkitystä. Vaikka kumppani ei haluaisi seksissä samoja asioita, niin keskustelemalla ja yhdessä kokeilemalla löytyy varmasti keinoja piristää seksielämää. Erityisen ilahduttava tulos oli se, että vain neljä prosenttia suomalaisista mainitsee kokeilemisen esteeksi sen, ettei voi puhua seksistä kumppanin kanssa", Lavikainen painottaa.
Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy:n analysoimaan kyselytutkimukseen.
Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö M3 Research Oy:n internetpaneelissa huhtikuussa 2017. Kyselyyn vastasi 1 005 iältään yli 18-vuotiasta suomalaista, ja lähtöotos on kansallisesti edustava.
Lisätietoja Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661
Kaalimato.com on Suomen suurin, hauskin ja luotettavin seksikauppa.
www.kaalimato.com
Mitä olet kokeillut? (%, n=1005)
1. Tuhmien puhumista: 31 %
2. Seksiä julkisella paikalla: 28 %
3. Kaukoseksiä: 16 %
4. Sitomista: 13 %
5. Roolileikkejä: 13 %
6. Seksin kuvaamista: 10 %
7. Ryhmäseksiä: 9 %
8. Alistamista: 8 %
9. Alistettuna olemista: 8 %
10. Kipua tuottavaa seksiä: 5 %
Mitä seuraavista haluaisit kokeilla? (%, n=1005)
1. Seksiä julkisella paikalla: 13 %
2. Ryhmäseksiä: 13 %
3. Roolileikkejä: 12 %
4. Sitomista: 10 % 5.
Alistettuna olemista: 7 %
6. Seksin kuvaamista: 6 %
7. Alistamista: 5 %
8. Tuhmien puhumista: 5 %
9. Kaukoseksiä: 3 %
10. Kipua tuottavaa seksiä: 2 %
Mikä estää kokeilemasta? (%, kokeilunhaluiset n=733)
1. Kumppani ei halua samaa kuin minä: 27 %
2. Ei ole kumppania: 27 %
3. En kehtaa: 24 %
4. Ei ole aikaa: 13 %
5. En uskalla: 10 %
6. En voi puhua seksistä kumppanin kanssa: 4 %
7. Joku muu: 14 %
Nämä asiat ovat tärkeimpiä suomalaisille seksissä
Näissä paikoissa suomalaiset masturboivat
Tutkimus - joka neljäs suomalainen puhuu tuhmia puhelimessa
Parinvaihto kiinnostaa - yli kymmenes suomalaisista kiinnostunut kokeilemaan
Suomalaiset innostuivat sitomisen ja piiskaamisen saloista
Joka viides suomalainen on lempinyt julkisilla paikoilla
Nämä asiat sytyttävät suomalaisten seksihimot
Seksi parantaa suomalaisten unenlaatua ja lähes jokainen näkee seksiunia
Nämä ominaisuudet tekevät suomalaisesta seksikkään - miesten ja naisten näkemyksissä eroavaisuuksia
Vain kolme prosenttia suomalaisista harrastaa seksiä velvollisuudentunnosta - mieltymyksistä ollaan valmiita joustamaan
Yli 10 prosenttia suomalaisista on kiinnostunut kokeilemaan peppuseksiä - näillä vinkeillä eka kerta onnistuu
Tämä on suomalaisten inhokkiseksiasento
Yli 40 prosenttia suomalaisista on yllättänyt jonkun seksipuuhista
Lähes puolet suomalaisista kuuntelee musiikkia seksin aikana vähintään silloin tällöin
Suomalaisia kiihottaa masturboidessa videot, kuvat, porno sekä mielikuvat
Seksuaaliterapeutin vinkit viiteen yleiseen seksielämän ongelmaan
Kaalimato.com selvitti suomalaisten suosituimmat seksifantasiat - kolmen kimpasta haaveilee jopa yli neljännes
Kumppanin ammatin viehättävyys
Vajaa viidennes suomalaisista on toteuttanut omia seksifantasioitaan
Uskalluksen puute estää suomalaisia toteuttamasta fantasioitaan
Suomalaisten toteuttamista fantasioista
Itäsuomalaiset ovat tyytyväisimpiä seksielämäänsä, pohjoissuomalaiset toteuttaneet eniten omia fantasioitaan
Seksivälineiden omistajilla peitto heilunut pandemian aikana muita suomalaisia useammin
Kuka saa ja kenelle annetaan
Moi Annu, Olen Bi ja minua on nyt vähän aikaa kiihottanut se että tyttöystäväni yhtyisi minuun Strp-on:lla. Pitäisikö minun kysyä sitä häneltä vai onko se liian outoa?
Hei. Olen 35v naimisissa oleva mies jolla on kolme poikaa. Eli onko ihan normaalia että välillä tykkään kun miehet suoraan sanottuna panee mua anaaliin jos vaimoni ei tiedä? Välillä kun olen kotona yksin niin leikin vaimoni dildoilla ja joskun hyvin harvoin vaimonikin tuuppaa mua aanukseen...
hei.. mua on monesti alkanut siskoni kiihottaa varsinkin kun se useesti kävelee ja rintsikoissa silloin kun ollaan kaksin kotona,,,molemmat ollaa yli 18 vuotiaita,,saako syyytteen jos siskoni ehdotuksesta kokeillaan harrastaa yhdyntää kaksin.
Hei, minulla on sellainen kysymys että vaikka olen seurustellut jo pitkään, niin miksi minua kiinnostaa erittäin pervot fantasiat? kuten "puoläiti,kaverit,tyttöystävän kaverit" siis fantasioissa...
Hei Annu! Olen 31 vuotias perheellinen mies näin internetissä videon jossa naiset pissaavat julkisilla paikoilla kaikkien nähden se rupesi kiihoittamaan minua kovasti ja oli pakko tyydyttää itseni.
Moi Annu
Tykkään masturboita ulkoilmassa onko tämä jotenkin erikoista vai harrastaako muutkin tälläistä on vain jotenkin jännittävää masturboida kivikovaa kalua ulkosalla.
Hei Kysymykseni koskee fetissiä. Olen jotenkin fetissoitunut naisystäväni naisellisuuteen.Eniten kiihotun huulipunasta. Rakastan huulipunan tuoksua ja makua ja tietysti punattujen huulien katsomista ja pussailua...
Hei!Minulla on erittäin kiusallinen fetissi.Pidän naisten pieruista! Ja tämä koskee kaikkien muiden pieruja kun oman avovaimoni. Monesti esim. kaupungilla ollessani mietin...
moi haluaisin et samalla ku panen naista niin joku panisi minua takaapäin onko se normaalia. t jukka
Hei..Olen 33 mies ja olen aika kokenutkin seksin suhteen mutta eräseen asiaan haluaisin sinun milelipiteesi..
Hei,Annu, olen 47.v mies ja elän ilman parisuhdetta, olen itsetyydyttäjä, pidän siitä todella paljon. Masturboin joskus jopa kolme kertaa päivässä.Ongelmana on nyt kalun varressa tuntuva kipu tai ihon ärsytys...
onko takamuksen/perä-aukon nuoleminen normalia käytöstä vai onko se vaan jokin fetissi?